KATSO PALVELUT KATSO TUOTTEET KATSO PALVELUT PYYDÄ TARJOUS

Nokone Oy


Nokone Oy on vuonna 2013 perustettu metalliteollisuuden alalla toimiva yritys. Aluksi yritystä pyöritettiin sivutoimisesti molempien nykyisten osakkaiden ollessa palkkatöissä muualla. Vuonna 2015 toinen firman nykyisistä osakkaista, Simo Nokelainen jäi täysipäiväisesti Nokone Oy:n kirjoille. Simo oli aluksi n. viiden kuukauden ajan vuokralla Laitex Oy:lle tehden samalla omalla hallilla asiakastöitä (yhdessä toisen osakkaan, Juho Nokelaisen kanssa) muille firmoille, kuten esimerkiksi Heikomet Oy:lle. Toukokuussa vuonna 2015 Nokone Oy osti erään lopettavan toimijan konekannan. Samassa tehtiin sopimus tämän yrityksen pääasiallisen asiakkaan, Rf Valves Oy:n kanssa. Siitä lähtien Nokone Oy:n maine luotettavana, joustavana ja täsmällistä laatua toimittavana yrityksenä on levinnyt moniin alueemme kasvaviin firmoihin (The Switch, Danfoss, Laitex jne). Huhtikuussa vuonna 2017 yritykseen palkattiin ensimmäinen työntekijä, Kimmo Kultanen ja myöhemmin samana vuonna yrityksen toinen osakas Juho Nokelainen siirtyi täysipäiväisesti Nokone Oy:n palvelukseen.

Tänä päivänä Nokone Oy tarjoaa myös betonien liukuvalumuotit joustavasti, täysin räätälöitynä, avaimet käteen -periaatteella. Prosessi alkaa liukuvalukoneen mittojen mallinnuksella SolidWorks-ohjelmistoon, jonka perusteella suunnitellaan ja valmistetaan juuri tilaajan tarpeisiin sopiva liukuvalumuotti. Muotti toimitetaan maalattuna, viimeisteltynä ja valmiina käyttöön.

Vankan ammattitaidon ja pitkän kokemuksen lisäksi yrityksellä voimakas on kehittymis- ja kasvamishalu, jonka takia yritys on jatkuvasti panostanut uuteen kalustoon, sekä henkilöstön kouluttamiseen. Tätä kautta pyritään pysymään mukana kilpailussa, sekä tarjoamaan asiakkaille yhä monipuolisempia palveluita.

REFERENSSIT


HENKILÖSTÖ


Juho Nokelainen

Juho Nokelainen

Yrittäjä

050 5363 148
[email protected]

Nokone Oy:n perustaja on työskennelyt alalla aktiivisesti erilaisissa työtehtävissä aina vuodesta 2000 asti. Osaamista löytyy monipuolisesti alihankinnan- ja asennuksen valvonnasta koneistukseen, hitsaukseen ja koneensuunnitteluun.

Simo Nokelainen

Simo Nokelainen

Yrittäjä

050 3206 954
[email protected]

Simolla on alan koulutuksen lisäksi monipuolinen ja vahva työkokemus mm. koneistuksesta ja hitsauksesta jo vuodesta 2008. Pienet ja suuret projektit ovat tulleet tutuiksi jo hyvissä ajoin ennen yrittäjäksi siirtymistä vuonna 2015.

Kimmo Kultanen

Kimmo Kultanen

Koneistaja

[email protected]

Kimmo tuo Nokone Oy:lle vankkaa ja monipuolista osaamista, sillä hän on toiminut aikaisemmin yli 15 vuoden ajan moottorikoneistajana. Kimmon työtehtäviin kuuluvat erilaiset asennus-, koneistus- ja hitsausprojektit.

Jussi Peltonen

Jussi Peltonen

Koneistaja

9 + 3 =